top of page

EK-ryhmät

EK = ERIKOISKOULUTUSRYHMÄ
 

Taidetehtaan Tanssikoulu tarjoaa erikoiskoulutusryhmä mahdollisuuden innostuneille lapsille ja nuorille, jotka haluavat käyttää vapaa-aikansa tanssien. EK-ryhmiä on 8-vuotiaista ammattiin tähtääviin nuoriin. EK:laiset ovat motivoituneita tanssin harrastajia, jotka haluavat treenata useita kertoja viikossa, esiintyä ja kehittää itseään tanssijoina. EK:laiset sitoutuvat treenaamaan valitsemillaan lukujärjestyksemme tunneilla sekä EK:n omilla treenitunneilla.

 

ERIKOISKOULUTUSRYHMIIMME valitut edustavat tanssikoulua esiintymällä ja halutessaan myös kilpailemalla erilaisissa tapahtumissa. EK-ryhmä pääsee nauttimaan yksilöihin panostavasta opetuksesta sekä tanssikentän huippuosaajista. EK-ryhmäläiset saavat vuoden aikana useita esiintymismahdollisuuksia. EK-ryhmän tavoitteena on tarjota nuorelle parhaat mahdolliset eväät hakea mm. tanssin ammattiin tähtääviin kouluihin. Erikoiskoulutusryhmiin valitut saavat treenata tanssia huomattavasti edullisimmin hinnoin.

 

EK-ryhmän hakijat voivat lisäksi hakea Koreo/Kisa-ryhmiin. Näille tunneille voivat hakea myös muut edistyneet tanssin harrastajat. Koreotunneilla keskitytään koreografioiden tekoon ja hiontaan. Tunneilla tehdään kilpailutilanteisiin valmistavia harjoituksia, kannustetaan mm. oman persoonallisen tyylin hakemiseen. Tunneilla valmistetaan erilaisia tansseja, joita mahdollisuuksien mukaan esitetään eri tapahtumissa ja kilpailuissa.

 

HAKEMINEN:  EK-ryhmiin ilmoittaudutaan kuten muillekin tunneille Hellewin kautta. Ilmoittautuminen on kuitenkin ehdollinen. EK-ryhmän valinta tapahtuu kirjallisten hakemusten sekä tanssitunnin perusteella. Hakemus tehdään sähköisesti ja alle 18-vuotiaan oppilaan osalta huoltaja allekirjoittaa hakemuksen pääsykoetunnin yhteydessä. 

 

Järjestämme pääsykoetilaisuuden lukujärjestyksen mukaisesti EK-ryhmille merkittyinä ajankohtina. Hakijoille ilmoitetaan tekstiviestitse, mikäli ns. pääsykoe tuntia ei ole tarvetta järjestää. Hellewi-ilmoittautumisen lisäksi hakijoiden tulee täyttää EK-hakulomake, joka löytyy kotisivuiltamme sekä kaikista toimipisteistämme. Huolehdithan, että hakemuksesi kuitataan vastaanotetuksi kolmen päivän sisällä. Mikäli kuittausta ei tule otathan yhteyttä toimistoomme.  

PÄÄSYKOETUNTI: 

Järjestämme pääsykoetilaisuuden lukujärjestyksen mukaisesti EK-ryhmille syyslukukauden ensimmäisellä kerralla. 

EK-ryhmien valinnoista ilmoitetaan tekstiviestitse kaikille hakijoille viikon sisällä pääsykoe-tuntien jälkeen. Tarkemmat pääsykoetuntitiedot näet ilmoittautumisen yhteydessä kurssitiedoissa. 

ILMOITTAUTUMINEN:

EK-ryhmään hakijat ilmoittautuvat normaalisti tunneille Hellewin kautta. Hellewistä valitaan ostoskoriin EK:n oma tunti sekä halutut lisätunnit. Muista täyttää myös sähköinen hakemus (linkki hakemukseen tämän sivun ylä- ja alareunassa). 
Sähköinen hakemus on tärkeää täyttää vaikka ryhmä saattaisi jatkaa seuraavalle lukuvuodelle suoraan. Hakemusten pohjalta opettajat ohjaavat ja neuvovat oppilaita mm. lajien valinnassa.  

 

ILMOITTAUTUMISEN PERUUTUS:

Mikäli hakijaa ei valita EK-ryhmään, eikä hän valintatuloksen jälkeen halua käydä kaikilla valitsemillaan tunneilla, on siitä ilmoitettava toimistoon heti sähköpostitse, jolloin siihen asti käydyistä tunneista (jotka on lopetettu) ei peritä maksua. Lasku tulee normaalisti valituista (jatketuista) tunneista.

 

Halutessaan EK-ryhmään valittu oppilas voi keskeyttää opinnot kolmen viikon kuluessa tuntien alkamisesta., mutta vain sähköposti-ilmoituksella toimistoon. Mikäli keskeytys tehdään kolme viikkoa aloituksen jälkeen, lukukausimaksu maksetaan kokonaisuudessaan. Keskeytetyn lukukauden maksua ei palauteta.

MUUTA

Kilpailut ja tapahtumat, joihin EK-ryhmäläiset osallistuvat saattavat aiheuttaa lisäkuluja, kuten mm. matkat, majoitus, ruoka ja esiintymisasut. EK-ryhmään hakijan ei ole pakko osallistua kaikkiin kilpailuihin tai tapahtumiin, mikäli ei halua, mutta siitä on ilmoitettava heti suunnittelu vaiheessa ohjaajalle.

 

HINNASTO 2024-2025

EK-oppilas voi valita, kuinka monta kertaa viikossa treenaa. Hinnoittelu menee valittujen treenimäärien mukaan. EK-minien vähimmäistreenimäärä on 2-3h/vk, muilla EK-oppilailla minimi treenimäärä on 3-4h/vk. Viikoittaiseen treeniin lasketaan myös EK-ryhmän oma treenitunti. EK-oppilaille voidaan vuoden aikana tarjota myös mm. kehonhuoltoa, tekniikkaa tai muuta tanssitreeniä tukevaa opetusta, jolle oppilaan toivotaan osallistuvan. Näistä extra-tunneista ei laskuteta.

EK-lukukausimaksu sisältää EK-ryhmän omat treenit. Hinta määräytyy viikottaisten tuntien määrän mukaan. EK-minien vähimmäistreenimäärä on 2-3h/vk, muilla EK-oppilailla minimi treenimäärä on 3-4h/vk

2-3h/vk syyslukukausi: 500 €  kevätlukukausi: 500 € (Huom! VAIN Minien hinta, mikäli tunteja valittu 2-3h/vk)

3-4h/vk syyslukukausi: 600 € Kevätlukukausi: 600 € (EK-junnut, nuoret ja tähtäin vähintään tämä hintaryhmä.)

5-6h/vk syyslukukausi: 700 € kevätlukukausi: 800 €

EK-MINIT

  • noin 7-8-vuotiaat tytöt ja pojat

  • Minit valitsevat lukujärjestyksestämme 2-6 haluamaansa treenituntia, joilla käyvät viikoittain. Yksi valituista tunneista tulee olla EK-minien oma treenitunti.

  • Suosittelemme, että vähintään yksi valituista tunneista olisi baletti, nykytanssi tai akrobatia, tanssiteknisen kehityksen vuoksi.

  • EK-MINIT keskittyvät pääasiassa vielä kartuttamaan teknistä ja ilmaisullista osaamistaan ja kun ryhmä on saanut ensimmäisen tanssinsa valmiiksi, pyritään ryhmälle järjestämään esiintymismahdollisuuksia.

  • EK-ryhmän oma treenitunti voi joillakin viikoilla olla siirretty, venytetty tai yhdistetty, jotta saadaan erilaisia opintokokonaisuuksia toteutettua. 

EK-JUNNUT

  • noin 9-11 -vuotiaat

  • Junnut valitsevat lukujärjestyksestämme 3-6 haluamaansa treenituntia, joilla käyvät viikoittain. Yksi valituista tunneista tulee olla EK-junnujen oma treenitunti, jossa vaihtuvia teemoja ja opettajia.

  • Vähintään yksi valituista tunneista tulee olla balettia, nykytanssia tai akrobatiaa tanssiteknisen kehityksen vuoksi.

  • EK-junnut voivat hakea lisäksi commercial dance koreo -ryhmään

  • EK-JUNNUT keskittyvät pääasiassa kartuttamaan teknistä ja ilmaisullista osaamistaan ja kun ryhmä on saanut ensimmäisen tanssinsa valmiiksi, pyritään ryhmälle järjestämään esiintymismahdollisuuksia.

  • EK-ryhmän oma treenitunti voi joillakin viikoilla olla siirretty, venytetty tai yhdistetty, jotta saadaan erilaisia opintokokonaisuuksia toteutettua. 

EK-NUORET

  • noin 12-14 -vuotiaat

  • Nuoret valitsevat lukujärjestyksestämme 3-6 haluamaansa treenituntia, joilla käyvät viikoittain. Yksi valituista tunneista tulee olla EK-nuorien oma treenitunti, jossa vaihtuvia teemoja ja opettajia.

  • EK-nuoret voivat hakea lisäksi Street koreo ja Commercial dance koreo ryhmiin.

  • Vähintään yksi valituista tunneista tulee olla baletti, nykytanssi, lyrical jazz tai akrobatia, tanssiteknisen kehityksen vuoksi.

  • EK-ryhmän oma treenitunti voi joillakin viikoilla olla siirretty, venytetty tai yhdistetty, jotta saadaan erilaisia opintokokonaisuuksia toteutettua. 

EK-TÄHTÄIN

  • noin 15-20 -vuotiaat

  • Tähtäin oppilaat valitsevat lukujärjestyksestämme 3-6 haluamaansa treenituntia, joilla käyvät viikoittain lukuvuoden ajan. Yksi valituista tunneista tulee olla EK-tähtäimen oma treenitunti.

  • EK-tähtäin oppilaat voivat hakea lisäksi Street- ja Commercial kisaryhmiin.

  • Vähintään yksi valituista tunneista tulee olla baletti, nykytanssi, lyrical jazz tai akrobatia, tanssiteknisen kehityksen vuoksi.

  • EK-ryhmän oma treenitunti voi joillakin viikoilla olla siirretty, venytetty tai yhdistetty, jotta saadaan erilaisia opintokokonaisuuksia toteutettua. 

EK-AIKUISET Uutuus kaudella 2024-2025!

EK-Aikuisoppilaat valitsevat  lukujärjestyksestämme 3-6 haluamaansa treenituntia, joilla  käyvät  viikoittain lukuvuotena 2024-2025. Yksi valituista tunneista tulee  olla  EK-tunti, jossa  vaihtuvia  harjoitteita ja tunnin teemoja. Ryhmän omilla EK-AIKUISET tunneilla tanssitaan ja tehdään erilaisia luovia harjoitteita. Tunneilla rakennetaan myös yhteinen koreografia. Kun ryhmä on saanut ensimmäisen tanssinsa valmiiksi,  pyritään ryhmälle järjestämään esiintymismahdollisuus.

EK-paketin avulla pääset kehittämään mieluisia tekniikoita, valitsemalla itsellesi sopivat lajit, pääset kehittämään myös ilmaisullista osaamistasi.  

EK-Aikuisten yhteisiä tunteja on syksyn aikana yhteensä 10h ja keväällä toiset 10h. Ensimmäisillä tapaamiskerroilla sovimme syksyn yhteiset treeniajat. 

 

Huomioitavaa! EK-AIKUISET ryhmään pääsee ilmoittautumalla EK-ryhmään, kuten muillekin kursseillemme: https://uusi.tanssikoulut.fi/taidetehdas/fi/ 
Aikuisoppilaiden ei tarvitse täyttää hakulomaketta! 
Ilmoittaudu mukaan kaikille haluamallesi tunneille ja paketti hinta muutettaan laskutuksessa! Ethän maksa kursseja ilmoittautuessa! 
Mikäli ryhmää ei saada kasaan, voit kuitenkin pitää EK-hinnoittelun mukaisen alennuksen ja käydä 3-6 tunnilla. 

bottom of page